Inka-Maaria Jurvanen
Repeämä
9.12.2011-6.1.2012
Avajaiset – Vernissage – Opening 9.12. kl. 17 - 19
Katso: Kutsu / Inbjudan / Invitation | Gallery
Press [SUO] | Press [SVE] | Press [ENG]
Tapahtuma, 2011
REPEÄMÄ
- Lyijykynäpiirustuksia vanerille
Teosteni teema on ihmisen tarve määritellä asioita. Määritteleminen on havainnoinnin
ja tiedostamisen lähtökohta. Se vaatii pysäyttämistä ja paikalleen asettamista.
Asiat eivät kuitenkaan pysy niille osoitetuilla paikoilla, vaan ne liikkuvat ja muuttavat luonnettaan jatkuvasti.
Kuinka siis vakuutumme siitä, että asiat ovat niin kuin uskomme niiden olevan?
Mikä on vakuuttumisen mekanismi?
Uusissa teoksissani käsittelen teemaa paikkasidonnaisesta lähtökohdasta. Käytän materiaalina ympäristöä, jossa liikumme ja elämme. Kehyksenä toimii oma tilani, joka on määritelty kaupungiksi.
Mielikuvat ja muistot peittävät taloja ja kortteleita. Tuttu ympäristö on minuutemme jatke. Suhtaudumme siihen omistajina.
Määrittelyn tarve kohdistuu yhtälailla sekä itseemme että ympäristöömme. Tähän tarpeeseen sisältyy myös toive pysyvyydestä.
Kaikesta suunnittelusta huolimatta, kaupunki oliona on hallitsematon.
Näennäisesti jähmettynyt ympäristö pitää sisällään hehkuvan liikkuvan massan, muutoksen potentiaalin. Nykytilanne ei ole välttämättömyys, vaan ainoastaan yksi lukemattomista vaihtoehdoista. Outo ja nimeämätön ovat läsnä, piilotettuinakin.
Mitä tapahtuu, jos tilassa jotain murtuu? Onko murtuma silloin minussa vai ulkopuolella?
RÄMNAN
-Blyertsteckningar på faner
Temat för mina arbeten är människans behov att definiera saker och ting. Definieringen utgör observeringens och uppfattandets utgångspunkt. Det kräver att man stannar och sätter på plats. Sakerna hålls ändå inte på de platser som anvisats för dem, utan de rör sig och ändrar sin karaktär ständigt.
Hur blir vi då övertygade om att sakerna är som vi tror dem vara?
Vilken är mekanismen för att bli övertygad?
I mina nya verk behandlar ja temat från en platsbunden utgångspunkt. Som material använder jag miljön, där vi rör oss och lever i. Som ram fungerar mitt eget rum, som har definierats som en stad.
Sinnebilderna och minnena täcker hus och kvarter. Den bekanta miljön är jagets fortsättning. Vi förhåller oss till den som ägare.
Behovet att definiera riktar sig lika mycket mot oss själva som mot vår omgivning. Detta behov inkluderar även hoppet om beständighet.
Oavsett all planering är staden oregerlig som en varelse.
Den till synes stelnade miljön håller inom sig en glödande, rörlig massa, förändringens potential. Nuläget är inte ett måste, enbart ett av otaliga alternativ. Det sällsamma och icke namngivna är tillstädes, även om de är dolda.
Vad händer, om någonting rämnar i rummet? Finns rämnan då inom mig eller på utsidan?
RUPTURE
- Drawings on Plywood
The main theme of my work is human’s need to define things. Defining is the starting point for observation and recognition. It requires acts of stopping and placing.
But things don’t remain in the places set for them. They move and change their character constantly.
So how do we become assured that things are the way we believe them to be?
What is the mechanism of becoming assured?
In my new drawings I look at the theme from a site-specific point of view. As my material I use the environment we live in. The frame consists of my own space that has been defined as a city and named as Helsinki.
Houses and blocks are covered with memories and images. A familiar environment is an extension of ourselves. We regard it as our personal property.
The need to define targets ourselves and our environment alike. This need includes a hope for permanence.
Despite of all planning, the creature that is the city is uncontrollable. The environment seems to be frozen yet it entails a dazzling moving mass, a potential for change. The current situation is not a necessity. It’s only one of the endless possibilities. The strange and the un-named are present even when hidden.
What happens if in a space something breaks? Is the fracture then in me or on the outside?