Kresimir Kopcic
By the way
9.3. – 6.4.2010
Avajaiset 9.3. kl. 17 - 19
Katso: Kutsu / Inbjudan / Invitation | Juliste / Affisch / Poster | Gallery | CV | www.kopcic-photography.net
Press [SUO] | Press [SVE] | Press [ENG]
"Sojourner"
By the way
Kaupungit – valokuvauksellinen olemukseni. Kaupungin ihmiset – inspiraationi. Kävelyretket etäisissä lähiöissä – vieraana, tunnistamattomana mutta osana elämää. Robert Doisneaun mukaan ihmisten elämänilo ravitsee meitä, heidän tietämättään. Olen samaa mieltä, omistautuessaan jollekin ihmiset huokuvat energiaa.
Seisoin eräänä talvipäivänä Bratislavan kaupungin aukiolla ja näin puun varjot, katulyhdyn ja julkisivujen tekstuurin. Silmäni etsivät kuitenkin jotain enemmän ja näin poliisin lähestyvän kuvakulmaani. Päätin odottaa hänen varjon laskeutumista kuvaani, toisten varjojen rinnalle. Siitä päivästä lähtien, kun aloin kuvaamaan katujen elämää ajattelen Frank Horvat’n ajatusta, ettei valokuvaus ole vain laukaisijan painamisen taidetta.
Kaikki kuvani on otettu matkalla, en passage, mikä antaa mahdollisuuden kiinnittää huomio johonkin muuhun, uuteen. Yksinäisyys on kuvieni punainen lanka, lähes kaikki kuvaamani ihmiset ovat minulle tuntemattomia enkä halua tutustua heihin, ainakaan niin syvästi kuin Josef Koudelka valokuvissaan. Valokuvieni yksinäisyys syntyy ihmisten yksinäisyydestä. En vältä kontaktia, mielestäni on tarpeeksi kiinnostavaa kurkkia toisiin maailmoihin. Matkalla.
Annan kuvauskohteideni jatkaa matkaansa. Olen tyytyväinen tähän pieneen hetkeen, jonka voin viedä heidän yksinäisyydestään. Juuri tämä yksinäisyys, yksilöllisyys, kuvaa mielestäni valokuvaajan työtä. Valokuvalle omistautuminen on yksin olemista, oman asenteen määrittelyä, itsenäistä päätöstä maailmankuvan määrittelystä kameran linssin läpi.
Februari 2010
By the way
Städer - min fotografiska omgivning. Människor i städerna - min inspiration. Långa promenader genom avlägsna kvarter - som en utomstående, obemärkt, men samtidigt som en del av livet. Enligt Robert Doisneau ger livsglädjen som finns bland människor omkring oss näring, utan att de själva märker det. Jag kan inte annat än instämma: då människor hänger sig åt något är de fyllda av energi.
En vinterdag då jag stod på stadstorget i Bratislava drogs min uppmärksamhet till skuggan av ett träd, en gatulykta och texturen på en fasad. Min blick sökte dock efter något ytterligare och jag lade märke till en polis som närmade sig. Jag bestämde mig för att vänta på att hans skugga skulle sluta sig till de övriga skuggorna i mitt blickfång. Sedan denna stund, då jag fotograferar livet på gatorna, återkommer jag ofta till Frank Horvats tanke om att fotografering handlar om konsten i att våga invänta den rätta stunden.
Alla mina fotografier är tagna på väg, en passage, vilket ger mig möjligheten att fokusera på något annat, att finna något nytt. Ensamhet är den röda tråden i mina bilder. Så gott som alla människor jag har fotograferat är okända för mig och jag har aldrig strävat till att lära känna dem, i vart fall inte i samma djupa utsträckning som Josef Koudelka i sina verk. Ensamheten i mina bilder föds genom människors ensahet. Jag undviker inte kontakt, men för mig räcker det att blicka in genom dörren till andras världar. På väg.
Jag låter objekten för mina bilder fortsätta sin väg. Jag är nöjd med den lilla stund jag får föra med mig ur deras ensamhet. Det är just ensamheten, det individuella, som för mig beskriver en fotografs arbete. Att hänge sig som fotograf innebär att vara ensam, att skapa sin egen attityd, att egenhändigt definiera en värld genom kamerans lins.
Februari 2010
By the way
Cities – my photographic habitat. People in cities – my inspiration. Long walks through distant quarters – being an alien, unnoticed but also the part of life. Robert Doisneau said that “the people's vitality nourishes us, without their knowledge“. I agree: When people are devoted to something they do, they become the „easiest prey“, so full of energy and behaving normally.
I stood one winter at the Bratislava’s main square, while my attention was drawn by the shadows of a tree and street lamp and also the texture of a façade. But the eye has searched for something more and it got it. I noticed that a policeman will pass through my frame and decided to wait for a moment when his shadow joins the shadows of the tree and lamp at the wall. From that day on when I photograph the lives on the street I can’t stop thinking about Frank Horvat’s words: “Photography is the art of not pushing the button”.
All of my photographs were taken by the way, en passage, and allow me to draw you attention to something else. Solitude is the thread that connects my photographs, almost all the people I recorded on a photographic film are strangers to me, and I never tried to get to know them, certainly not as deep as Josef Koudelka did with his photos. My (photographic) solitude is nourished by the other people’s solitude. I do not avoid contact; I just think that is wonderful enough to peek through the doors of other worlds. By the way.
I let my “models” to carry on; I’m satisfied with this small theft of their solitude. It is exactly the solitude, individuality, what defines the work of a photographer. To be devoted to photography is to be alone, making your own attitude, deciding autonomously about the view of the world through the camera finder.
February 2010
