Näyttelyt
taidenäyttely Joulukuu 2008
Bar no 9
Uudenmaankatu 9, Helsinki
Cafe Bar Nro 9:ssä on voinut ihailla kuukausittain vaihtuvien,
kotimaisten taiteilijoiden töitä jo vuosikymmenen ajan.
Nastja Rönkkö (1985)
Nayttelyn nimi on (Still) Lost in music
Margarita Rosselló Ramón (s.1982) opiskelee toista vuotta Taideteollisen
korkeakoulun kuvataiteen maisteriohjelmassa ja on aiemmin valmistunut
tekstiilimuotoilijaksi sekä tekstiiliartesaaniksi.
Miltä musiikki näyttää? Synesteesikot näkevät musiikin väreinä,
mutta keskimääräiselle ihmiselle musiikki jää kuuloaistin kautta
tapahtuvaksi kokemukseksi. Musiikin soittaminen on kuitenkin fyysinen
tapahtuma ja monet ihmisyhteisöjen riitit ovat pitäneet sisällään musiikillisia
elementtejä. Musisointi on ollut kautta aikain niin visuaalista kuin auraalista.
Jotkin äänitteiden tallennusvälineet ovat alkaneet elämään omaa elämäänsä
myös näkemällä koetun esteettisyyden muodossa. Esimerkiksi vinyyli on
saavuttanut DJ-kulttuureissa lähes fetissin aseman. C-kasetit eivät tällaista
palvottua asemaa ole saaneet, ja ne ovat unohduksen partaalla. C-kasettien
käyttäminen musiikin näköaistillisen estetisoinnin materiaalina on tästä syystä
kiehtovaa, ja siksi myös Rosselló Ramónin teosten merkittävin ainesosa.
Musiikin sanotaan olevan elämämme ääniraita. Tietyn musiikin kuuleminen
saattaakin siirtää kuulijansa ikään kuin muihin tiloihin, oli kyse sitten
nostalgisesta muistelusta tai tunnetilasta. Musiikki myös yhdistää ihmisiä:
tietyillä ikäluokilla on omat tunnussävelmänsä ja kokoontumiset konsertteihin
tai tanssipaikoille myös yhdistävät ihmisiä. Rosselló Ramón pohtii Lost in
music –teoksillaan näyttelyssä mukana olevien kappaleiden ja albumien kautta
muodostuvia ihmisverkostoja. Kuinka nämä musiikkiäänitykset yhdistävät
ihmisiä halki paikan ja ajan, ja miltä nämä ihmiskudokset näyttävät?
|
|